sunnuntai 2. syyskuuta 2012















"Ettu-Maija" ilman Maijaa :)

Kerttu sanoo aina minun puhelimen taustakuvaa ettumaijaksi, koska kuvassa tytöt istuvat yhdessä uima-altaassa. Ettu siis yllä yssikseen.

Ihana, odotettu syksy antimineen on saapunut! Harmittavasti paras marjastusaika meni pakkotyössä terveyskeskuksessa ja marjat  täytyi jättää metsään. Mummu kuitenkin on paikannut tilannetta poimimalla viinimarjoja. Tänään saatiin ennen näkemätöntä herkkua, itse kasvatettua tuoretta pinaattia. Martan kanssa ripsuteltiin lehdet irti ryöpättiin ja pantiin pakasteeseen. Ja tietty heti keitettiin älyttömän herkullinen pinaattikeitto. Nam! Jospa tässä sienimetsään päästäis. Odotellaan tuon syysflunssan ohimenoa ja sit metsään, hop.

Pennut lähtivät ympäri maan uusiin koteihin. Ihan pohjoisin Lappi taisi jäädä ilman Jenidon-edustusta. Yksi uroksista tulee valvomaan maamme itäpuolen rajoja. Muilla pentusilla on vähemmän totiset, mutta yhtä tärkeät tehtävät edessä. Kovasti ihastusta ja hyvää palautetta on jo ennättänyt tulla. Onnea matkaan, terveyttä ja pitkää ikää kaikille!


Ei kommentteja: