tiistai 21. huhtikuuta 2009

M a h t a v a aamu!

Pääsin aamulenkille Harmin kanssa jo ennen yhdeksää. Eilisaamuisella (tunnin)pikalenkillä huomasin, että hankihan kantaa minuakin kun vaan lähtee riittävän aikaisin aamulla liikkeelle. Niinpä sitten Harmin kuukkelikuupanaaman kanssa suunnistettiin tänä aamuna metsään hyvissä ajoin. Luntahan nyt ei niin paljoa ole, että oikeasti voi käyttää hanki-sanaa, mutta sitä valkoista kylmää ainetta on silti parinkymmenen sentin kerros ja sen päällä voi kävellä ja istua ja maatakin (testattiin kuukkelin kanssa:)

Pajunkissat ovat varmasti yksi kauneimmista kevään merkeistä mitä tiedän. Nämä bongasin paluumatkalla, kun ne hohtivat auringossa. Harmi (siis) harmi vaan, ettei sama hohde aivan välity kuvasta.

Ei kommentteja: