Hämeenlinna 22.7.2015
 |
| Siiri pieni <3 |
Tietoisesti.
Koska sadut eivät jatku ikuisesti. Koska mikään ei ole ikuista.
Harvoin se mitä pintaan näkyy on totta tai edes osa totuutta. Ihmiset näkevät vain sen mitä haluavat ja muuttavat sen mielessään omaksi totuudekseen.
Luuloksi.
Harhaksi.
Koska haluavat tehdä pahaa.
Haluavat vahingoittaa.
Kostaa.
Panna maksamaan.
Koska eivät ole itse. Osanneet oikein. Eläneet oikein. Kokeneet, tunteneet, saaneet vastakaikua.
Ovat jääneet paitsi.
Ja sielu huutaa, vaatii kostoa.
Iskua, joka osoittaa, että kykenee tunteeseen.
Sellaiseen mistä on jäänyt paitsi.
Ja jää.
Takana on hyviä ja huonoja hetkiä. Enimmäkseen takana on kuitenkin kovaa henkistä työtä. Kuluttavaa ja sielua sisältäpäin nakertavaa uuvuttavaa puurtamista sen eteen, että elämä pysyy.
Kasassa.
Annoinko periksi?
Luovutinko?
En.
En ikinä.
Mutta löysin sen tärkeimmän, Tarkoituksen miksi minä olen,
Äiti.
Sitä minä olen. Ensimmäiseksi, viimeiseksi ja Aina.
Muulla ja muilla ei väliä, eikä sijaa majatalossa.
Ei.
Siksi äidit ovat.
Leijonia.
Rauha ja vapaus hengittää. Rauha lasten juosta ja ilakoida. Remuta, temmeltää, nauraa, itkeä ja huutaa. PITÄÄ ISOA ÄÄNTÄ!
Kiivetä puuhun, keulia pyörällä, hullutella.
Seisauttaa äidin veret.
Kasvaa, oppia, itsenäistyä.
Olla lapsi.
Kaivautua kainaloon ja nukkua vieressä. Halata, rutistaa, pusertaa ja suukottaa.
Siksi äidit ovat Leijonia.
Minä olen.
Leijona.
Kuvissa kesän 2015 positiiviset asiat. Mahtava AC/DC:n konsertti Hämeenlinnassa. Ja Siiri sirpukka sininen, joka muutti taloon. Tekstissä tunnelmia ja se opetus, joka mieleen jäi kuluneesta vuodesta.
